Loading

Kirkkoharjun muistomerkit

Muistomerkki
Sankarihautausmaa
Muistomerkki
Sankarihautausmaa
Takaisin

Kirkkoharjulla on useita sotaan liittyviä muistomerkkejä, sankarihautausmaa ja kirkon muistomerkki. Sankarihautausmaan ristit on hankittu 1946 ja muistokivet pystytetty vuonna 1977.

Kolmen kirkon kivi

Nurmeksessa on tuhoutunut jopa neljä evankelis-luterilaista kirkkoa, eli Vanhassa Kauppalassa oleva kirkko on viides laatuaan.

  1. kirkko rakennettiin 1651, mutta tuhoutui 26.8.1656 raptuurisodassa venäläisten polttamana. Kirkko sijaitsi viereisellä kirkkopellolla.
  2. kirkko rakennettiin 1661, mutta purettiin 1759 lahovaurioiden vuoksi. Kirkko sijaitsi sankaripatsaan paikalla. Kirkkoon kuului myös kellotapuli, joka purettiin 1773.
  3. kirkko rakennettiin 1764, se sijaitsi kolmen kirkon kiven kohdalla. Simo Jylkän suunnittelema tapuli valmistui 1773 ja oli käytössä vuoteen 1889 saakka. Vanha kellotapuli löytyy Kirkkoharjulta ja on Nurmeksen vanhin rakennus. Kirkko purettiin vuonna 1858, sillä se kävi liian ahtaaksi nurmeslaisille.  Kirkon hirsistä tehtiin mm. vankihuone.
  4. kirkko valmistui vuonna 1857. Kirkko syttyi vuonna 1891 palamaan pellavaöljyn aiheuttamana ja poltti samalla poroksi koko kylän, mistä johtuen Porokylä sai nimensä. Ainoassa palosta selvinneestä rakennuksesta löytyy nykyisin Kahvila-ravintola Supikas. Kirkon rauniot ja muistomerkki löytyvät seurakuntakeskuksen viereltä Porokylästä.

Kolmelle ensimmäiselle kirjolle pystytettiin syksyllä 1938 muistokivi, jonka suunnitteli Ilari Wirkkala.

 

Olli Tiaisen hauta ja muistolaatta

Sissipäällikkö Olli Tiainen (2.6.1770-27.2.1833) kohosi keväällä 1808 Pielisjärven talonpoikien johtajaksi heidän ryhtyessään puolustamaan kotiseutuaan venäläistä hyökkääjää vastaan. Neuvokkaana ja taitavana soturina hän saavutti sekä alaistensa että Savoa puolustavan eversti Sandelsin luottamuksen. Savo – Karjalaisen osakunnan 1870-luvulla pystyttämä hautamuistomerkki ja muistolaatta.

Hautakivessä  P.J. Hannikaisen runoilemat säkeet:
Ken henkens isänmaalle tarjoaa
Ja isiensä puoltaa kunniaa,
Sen nimen povessansa kunnon kansa
Kalliina säilyttävi muistinansa.

 

Sotien muistomerkit

Vapaussodan sankaripatsas, jossa on vuonna 1918 sodassa kaatuneiden nimet. Patsas on ollut samalla paikalla vuodesta 1921 saakka. Patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Ilmari Wirkkala.

Talvidosan ja jatkosodan haudat ja sankariristit on pystytetty 1977 ja ne ovat nurmeslaisen Aaro Haapasalon suunnittelemat

 

Maaemon syli

Nälkään kuolleiden haudat (1868) sijaitsevat lähellä Nurmeksen  kolmannen ev.lut.  kirkon kellotapulia  (1773) Pappilansuoran puoleisella rinteellä. Joukkohaudat ovat edelleenkin havaittavissa painaumina ja kohoumina. Nälkään kuolleiden hautamuistomerkki, Veikko Jalavan ”Maaemon syli” (1965) on pystytetty lähelle kyseisiä joukkohautoja. Vuonna 1868 Nurmeksessa ja Valtimolla nälkään kuoli yhteensä 1218, mikä oli 14% väkiluvusta. Hautausmaa oli käytössä jo paljon ennen nälkävuosien joukkohautauksia, koska jo 1600-luvun puolivälin tietämissä Porokylän puoleista harjun päätä käytettiin hautausmaana. Ei voida olettaa, että nykyisten rajojen sisälle sijoittuvat kaikki historiallisen ajan haudat, vaan hautoja lienee myös nykyisen kiviaidan ulkopuolella. Alueelta on tehty myös esihistoriallisia esinelöytöjä.

 

Verkkosivustolle

Yhteystiedot

Kirkkoharju
Pappilansuora, 75500 Nurmes

Loading count of favourites list