Loading

Tarina

Käy syvemmälle luontoosi

Bomban talon tarina

Vuonna 1855 Jegor Bombin -niminen mies rakensi pojalleen Dimitri Jegorville talon Suojärvelle, Laatokan Karjalan entiseen kuntaan. Talo rakennettiin kesän aikana ilman yhtäkään rautanaulaa, pääsääntöisesti kirvestä käyttämällä. Valmistuessaan 24 metriä pitkä ja 10 metriä leveä pyöröhirsinen talo oli seudun komein, ja sinne pääsi ajamaan suoraan hevosella sisään.

Muutamaa vuotta myöhemmin Bombin päätti rakentaa talon toiseen päähän vielä kolmikerroksisen asunnon, johon Bombinin 24 henkinen suurperhe muutti asumaan. Dimitrin menehdyttyä vuonna 1915 maa jaettiin hänen viiden poikansa kesken.Veljekset päättivät purkaa talon, josta jäljelle jääneet viisi hirsikasaa arvottiin veljesten kesken. Näistä hirsistä ainakin kolme veljestä rakensivat oman talonsa.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle 1944 luovutetulta Suojärveltä kotoisin olevat karjalaiset evakot löysivät uuden asuinpaikan Pielisen Karjalasta sekä läheisistä Kainuun kunnista. Samalla evakkojen keskuudessa virisi keskustelu uuden yhteisen paikan rakentamisesta.

Lopulta vuonna 1960 Suojärven Pitäjäseura laittoi Bomban talon jälleenrakentamisen aluille, ja nelimiehinen talotoimikunta ryhtyi laatimaan rakennussuunnitelmaa ja etsimään uudelle Bomballe sopivaa paikkaa. Löydökset esiteltiin Pitäjäseuralle, ja päätös rakentamisesta syntyi vuonna 1975, kun Nurmeksen kaupunki lahjoitti tontin ja päätti tukea rakennusprojektia. Hankkeeseen osallistui myös Karjalanliitto, joka johti loppujen lopuksi kokonaisen karjalaiskylän rakentamiseen Bomban alueelle.

Arkkitehtien Vilho Suonmaan ja Jarmo Santalan suunnitteleman uuden Bomban talon rakennustyöt alkoivat vuonna 1977, ja uusi upea talo vihittiin käyttöön 1978. Jykeähirsinen talo rakennettiin suojärveläisen mallin mukaan ilman yhtään rautanaulaa, tosin hieman alkuperäistä Bomban taloa suuremmaksi.

Tänä päivänä Bomban talossa toimii kahvila-ravintola, matkailuneuvonta, myymälöitä ja näyttelyitä. Lisäksi Bomban karjalaiskylästä löytyy tsasouna, kylpylä, hotelli- ja mökkimajoitusta, ohjelmapalveluyritys, hyvinvointialanyrityksiä ja lomahuoneistoja.

Kaikille yhteinen Bomba

Vuosien varrella Bomban suosio matkakohteena oli kokenut ylä- ja alamäkiä. Siinä missä 1980-luvun alussa Bomba oli Suomen neljänneksi suosituin matkailunähtävyys ja turistibusseja riitti jonoksi asti, alkoi matkailijoiden kiinnostus vähitellen uupua. Monien rakastamalla, mutta myös monille tuntemattomalla karjalaisen perinnekulttuurin helmellä oli omaleimainen tarina, joka ansaitsi tulla entistä paremmin kuulluksi.

Elokuussa 2018 Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES aloitti Uudet yritysverkostot matkailun viitoittajina -hankkeen. Sen tavoite oli selkeä: alueen matkailun uudistaminen. Visio: kaksinkertaistaa alueen matkailuyritysten liikevaihto viidessä vuodessa. Kunnianhimoinen, mutta kirkas tavoite toi intoa keksiä uusia ratkaisuja alueen matkailun kasvattamiseksi.

Hankkeen alkumetreillä alueen yrittäjät koottiin yhteen pohtimaan Nurmeksen alueen luonnetta: Miksi tänne saavutaan? Miksi matkustajat haluaisivat tulevaisuudessa valita alueen matkakohteekseen? Monet yrittäjistä esittivät toiveen yhteisestä matkailubrändistä ja aktiivisesta yhteistyöstä sen alla.

Brändin nimeä pohtiessa teetettiin kysely, jossa moni nosti esille Bomban – siitähän Nurmeksen alue tunnetaan. Monesti matkailijat tietävät käyneensä Bombassa, mutta eivät Nurmeksessa. Olemassa olevan Bomba-brändin lanseeraaminen uudelleen koko Nurmeksen matkailun yhteiseksi käyttöön koettiin parhaaksi tavaksi tuoda esille alueen luontoa, suomalaisia perinnemaisemia ja ainutlaatuista karjalaista kulttuuriperintöä.

 

Alueen yhteisen Bomba-brändin tarinan juurilla

 

2018

Elokuu – joulukuu

Bomba. Tuo karjalaisen perinnekulttuurin sydämeen sijoittuva elämys. Tuo upean kaunis matkailukohde Pohjois-Karjalan metsiköissä. Tuo monien rakastama, mutta myös monille tuntematon helmi. Bomballa oli omaleimainen tarina, joka ansaitsi tulla entistä paremmin kuulluksi.

 

Vuoden 2018 elokuisena päivänä PIKES aloittikin hankkeen nimeltä Uudet yritysverkostot matkailun viitoittajina, jonka tavoite oli selkeä: alueen matkailun uudistaminen. Visiona oli puolestaan kaksinkertaistaa alueen matkailuyritysten liikevaihto viidessä vuodessa. Ei siis kaikista helpoin polku aloittaa hankkeen kanssa taivaltaminen, mutta kirkas tavoite suuntamerkkinä tuki intoa keksiä uusia ratkaisuja alueen matkailun kasvattamiseksi.

 

Siksi hankkeen alkumetreillä yhdessä alueen yrittäjien kanssa pohdittiin ja puntaroitiin, kuumeisesti mietittiin: millainen on meidän alue? Miksi sinne saavutaan? Miksi matkustajat haluaisivat tulevaisuudessa valita alueen matkakohteekseen? Näistä ja monista muista kysymyksistä haalittiin yhteen raaka-aineita tulevan brändin rakentamiseksi. Erityistoiveena monet yrittäjistä toivoivatkin aktiivista yhteistyötä alueen markkinoinnissa juurikin yhteisen matkailubrändin avulla.

 

Mutta, mikä olisi tuon yhteisen brändin nimi? Siinäpä oli seuraava kysymys. Tehdystä kyselystä, johon vastasi n. 90 henkilöä alueen sisältä ja ulkopuolelta, suurin osa nosti esille sen, että alue tunnetaan erityisesti Bombasta. Käytiin keskusteluita, pohdittiin ja suunniteltiin uudelleen. Lopulta ilmoille heitettiin ehdotukseksi tuttu nimi. Voisiko se olla Bomba? Ja miksipä ei: Bomba on loppujen lopuksi alueen tunnetuin brändi, ja moni tuntee Nurmeksen juuri Bombasta. Monesti matkailijat jopa luulevat, etteivät ole käyneet Nurmeksessa, vaikka ovat vierailleet Bomballa. Vaikka tuon jo olemassa olleen brändin ottaminen uudelleen käyttöön aiheutti keskustelua, oli se kieltämättä myös kustannustehokkain tapa rakentaa alueelle yhteinen matkailubrändi.

 

2019

Helmikuu

Vuoden 2019 helmikuussa PIKES järjesti yhdessä matkailuyrittäjien kanssa Matkailun päättäjäfoorumin, jossa esitteltiin ensimmäistä kertaa matkailunkehittämissuunnitelmaa Nurmeksen ja Valtimon kunnan päättäjille. Osa matkailunkehittämissuunnitelmaa oli yhteismarkkinoinnin tehostaminen alueella.

 

Huhtikuu

Huhtikuussa PIKES järjesti puolestaan matkailuyrittäjille kokoontumisen, jossa päätettiin yhdessä upottaa kädet brändityön käynnistämiseen, mikäli tueksi saadaan hankerahoitus. Huhtikuussa loppui myös edellisenä vuonna aloitettu Uudet yritysverkostot matkailun viitoittajina -hanke.

 

Elokuu – joulukuu

Kesän jälkeen käynnistyi uusi Matkailijat maailmalta -hanke, jonka ohella PIKES pääsi viimein urakoimaan brändin työstämisessä. Avuksi brändityöhön valittiin mainostoimisto Fabrik Oy, jolle alue on ennestään tuttu. Syksyn tilaisuuksissa vahvistettiin alueen yhteisen matkailubrändin nimeksi Bomba ja sosiaalisen median tilien nimeksi LakelandBomba. Myös Bomban verkkosivujen rakentaminen aloitettiin.

 

2020

Helmikuun 28. päivänä se vihdoin ja viimein tapahtui. Bomba-brändi näki ensimmäistä kertaa päivänvaloa tapahtumassa, jossa matkailuyrittäjät, media ja matkanjärjestäjät juhlistivat yhdessä alueen matkailun eteenpäin viemistä. Bomba-nimellä markkinoidaan koko Nurmeksen alueen matkailupalveluita.

 

Loading count of favourites list